|
|
|
|
|
|

Lisa Hyvärinen
Kunto- ja kauneus
Olen toiminut itsenäisenä yrittäjänä ja vastuunalaisena yhtiömiehenä
LH fit one Ky:ssä vuosina 1996 - 2003.
Tehtäviini kuului oman yritykseni johtaminen fysioterapian, terveyskuntotestausten sekä yritysliikunnan aloilla. LH fit one Ky:n historian aikana yksi merkittävimmistä yhteistyökumppaneistani oli Peruskunto Oy.
Koulutus
CIDESCO –kosmetologi 
Kuntohoitaja
ICF-coach
Ulkomaankaupan erikoisammattitutkinto, UET
Tämän hetken ammatilliset kehityssuunnitelmani tähtäävät palveluihin, jotka auttavat ihmisiä kohti kokonaisvaltaisempaa hyvinvointia. Tästä ajatuksesta syntyi LH fit and beauty, joka on terveydenhuolto-, liikunta- ja kauneudenhoitoalan palveluja tuottava Peruskunto Oy:n aputoiminimi. Kauneudenhoitoalan opiskelujeni jälkeen kiinnostuin yhdistystoiminnasta. Vuosina 2009-2015 olen ollut kansainvälisen kosmetologijärjestön Suomen jäsenyhdistyksen Suomen CIDESCO ry:n hallituksen jäsen, joista vuosina 2011-2014 olen toiminut yhdistyksen puheenjohtajana.
Ennen vuotta 1996 olen toiminut matkaoppaana eri kohteissa Euroopassa ja Afrikassa. Lisäksi olen asunut Espanjassa, jossa toimin viiden vuoden ajan fysioterapia-alan ammatinharjoittajana. Puhun suomea ja englantia sujuvasti sekä minulla on espanjankielen hyvät perustaidot.
PALVELUT

|
Peruskunto Oy, Espoo, puh
+358(0)505620988 - Webmaster Markku Itkonen |